MAKING THE WORLD BRIGHTER

Vuonna 1973 alkoivat neuvottelut teollisuuden valaistukseen perehtyneiden henkilöiden kanssa. Yleinen käsitys oli, että hyvää valaisinta vaikeisiin olesuhteisiin ei ollut vielä olemassa.

Valaistusta teollisuuden haastavissa olosuhteissa hankaloittivat:

• pöly ja muut ilman epäpuhtaudet
• korroosio
• epänormaalit lämpötilat
• mekaaninen särkyminen

Kaikki nämä yhdessä lisäsivät huollon tarvetta ja näin ollen käyttökustannuksia. Lisäksi valaisimet olivat usein korkealla tai muuten hankalasti huollettavissa paikoissa. Koska ongelma oli yhteinen, alettiin yhdessä miettiä siihen ratkaisua.

Asiantuntemuksensa neuvotteluihin toivat mm. Varkauden Tehtaiden sähkösuunnittelupäällikkö sekä Rautaruukin Tehtaiden (nyk. SSAB) valaisinspesialisti. Myös metsäteollisuus ja Kemira osallistuivat palavereihin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja toivat niissä esiin oman teollisuutensa valaistusongelmat.

Neuvotteluihin otettiin lisäksi mukaan lamppuvalmistajana tunnettu Airam sekä kuristintoimittaja Helvar. Erittäin tärkeänä keskustelukumppanina toimi myös sähkötarkastuslaitoksen viranomainen. Kaikkien näiden asiantuntijoiden avulla saatiin ongelmat niputettua ja keksittiin niille yhdessä ratkaisut.

Alusta lähtien oli selvää, että ratkaisu ei tulisi olemaan halpa. Tärkeintä kuitenkin oli, että vihdoin saataisiin kehitettyä teollisuusolosuhteissa oikeasti toimiva valaisin.

Rautaruukin masuunin katolla testatessa selvisi sekin, että niin tiivistä valaisinta on mahdoton valmistaa, etteikö se jostakin vetäisi likaista ilmaa sisäänsä. On siis parempi, että valaisin pääsee hengittämään vapaasti suodattimen kautta. Iittalan lasitehtaan tarvikevarastosta löytyikin sattumalta myös tähän tarkoitukseen sopiva Kemiran suodatin. Tämä keksintö päätettiin myös patentoida sekä Suomessa että ulkomailla, yhteensä 12:ssa eri maassa.

Ensimmäinen I-Valon teollisuusvalaisin oli alumiininen, epoksoitu, vahva, suljettu, pöly- ja kaasusuodattimella sekä pölykehällä varustettu korkeitakin lämpötiloja kestävä Superiksi nimetty valaisinmalli, josta alunperin oli olemassa seka pysty- että vaakamalli. Vähitellen pystymallista luovuttiin, ja vaakamalli vakiinnutti käytännöllisempänä mallina lopullisesti paikkansa I-Valon ”Mersuna”. Superin ohella valikoimaan kehitettiin muitakin malleja erilaisiin käyttötarkoituksiin ja myös helpompiin olosuhteisiin.

Aivan ensimmäiset mallikappaleet laitettiin koepolttoon lasitehtaalle. Korjauspajalle niitä asennettiin tusinan verran ja pari valaisinta puhaltimoon. Vannauunin päällä olevasta saataisiin arvokasta tietoa valaisimen lämmönkestävyydestä. Nämä ensimmäiset mallit tehtiin hiekkavaluna. Myöhemmin valaisin painosorvattiin ja kuristinkotelot tilattiin painevalettuina.

Lasitehtaalla nk. koepoltossa olleet valaisimet ovat vieläkin käytössä. Vuoden 2005 lopulla pyydettiin vannan päällä ollut koekappale I-Valoon takaisin tutkittavaksi. Se oli muuten täysin kunnossa, mutta tiivisteet olivat yli 30 vuoden käytön jälkeen kuumassa korppuuntuneet. Loput valaisimet toimivat ja ovat yhä paikoillaan, vaikka suunnitelmissa varmasti onkin jo saneeraus tämän päivän leditekniikkaan.

Ensimmäiset Iittalasta maailmalle lähteneet valaisimet menivät eräälle Varkauden Konepajan osastolle maaliskuussa 1975. Varkauden Tehtaiden sähkösuunnittelupäällikkö kertoi, että viereisen hallin miehet olivat lakolla uhaten vaatineet saada samanlaiset valaisimet myös omalle työpaikalleen. Samaan aikaan lähtivät ensimmäiset valaisimet myös Rautaruukin Raahen tehtaille.

Verneri Savolainen Rautaruukin Hämeenlinnan tehtaalta on yksi I-Valon varhaisimpia ”kummisetiä”. Hän järjesti jo vuonna 1975 koepolton hehkutusuunin päällä 75 asteen lämpötilassa. Koe onnistui hyvin ja Hämeenlinnan tehdas oli pitkään yksi suurimpia I-Valon referenssilaitoksia Suomessa.

Savolainen sai myös Rautaruukin johdon hyväksynnän I-Valon saneeraussuunitelmalle, jonka mukaan vanhat 700W elohopeahöyryvalaisimet poistetaan käytöstä ja joka toisen paikalle asennetaan 400W suurpainenatrium-valaisin. Siis 1400W korvattaisiin 400W:lla. I-Valon myyntipäällikkö lupasi, että valaistustaso säilyy ja investointi maksaa itsensä takaisin kolmessa vuodessa. Kymmenen vuotta myöhemmin tehtaanjohtaja myyntipäällikön tavatessaan kiitteli valaistusta ja sanoi, ettei hän ikinä olisi uskonut, että lupaukset niin hyvin pitäisivät paikkansa.

Ensimmäisen vuoden loppuun mennessä oli teollisuusvalaisimia tilattu I-Valosta kaikkiaan yli 2000 kappaletta, josta suurin osa meni kehitystyössä mukana olleille tehtaille, ennen kaikkea Rautaruukin ja Ahlströmin Varkauden tehtaille.

Heti seuraavana vuonna tehtiin Raahessa muun muassa masuunin laajennus ja Varkaudessa puolestaan otettiin käyttöön PK4. Samana vuonna Rautaruukille Hämeenlinnaan ja Oulaisiin toimitettiin molempiin satoja valaisimia, joten alku vaikutti lupaavalta.

Osoittautui, että loppukäyttäjien ottaminen mukaan suunnittelutyöhön oli ollut loistava keino saada heidät sitoutumaan myös valaisimien hankintaan sillä osto-osastot toisinaan kauhistelivat hankintahintoja. Valaistuksen toimivuudesta vastuussa olevat henkilöt oli kuitenkin saatu ymmärtämään vahvojen suodattimella varustettujen valaisimien edut halvempiin kilpailijoihin verrattuna. Tätä linjaa päätettiin noudattaa myös uusien asiakkaiden kohdalla.

Panostus vientiin

Alusta alkaen oli selvää, että teollisuusvalaisinten vientiin kannattaisi panostaa. Ongelmat olivat samat teollisuudessa ympäri maailmaa. Korkeiden kuljetuskustannusten takia oli kuitenkin viisainta aloittaa läheltä. Ja mitä kauemmaksi Euroopasta mentäisiin, sitä suuremmat vaihtelut oli myös verkkovirran jännitteissä ja taajuuksissa.

Suomessa oli hyväksymiset saatu melko helposti, koska alusta lähtien oli Sähkötarkastuslaitoksen kanssa oltu tiiviissä yhteistyössä ja heidän vaatimuksensa olivat niin ollen tiedossa. Myös Ruotsin SEMKO oli asennusvalaisinten hyväksyjänä jo ennestään tuttu. Jotta vienti Keski-Eurooppaan voitaisiin aloittaa, oli Saksan VDE-hyväksynnät saatava kuntoon, sillä ilman niitä ei kaupoista tulisi mitään. Ja VDE (saksaksi: Verband der Elektrotechnik, Elektronik und Informationstechnik) tiedettiin vaikeaksi palaksi, sillä heillä oli omia, meikäläisistä poikkeavia vaatimuksia ja äärettömän tiukka linja. Se saattoi joskus tuntua jopa hiusten halkomiselta, mutta oli lopulta myös vahvuustekijä. Näin myös keskieurooppalaiset asiakkaat luottivat I-Valon valaisimiin, kun VDE-hyväksynnät olivat kunnossa.

Melko pian saatiin käyttöön ensimmäinen VTT:lla tehty DOS-pohjainen valaistuslaskentaohjelma, sillä henkilökohtaiset tietokoneet tekivät tuloaan juuri niihin aikoihin. Sen tulosteena oli välillä toista metriä pitkä paperi, joka oli täynnä numeroita. Se oli kuitenkin hyvin valaiseva kun sitä oppi lukemaan, sillä pohjana olivat valaisimista tehdyt todelliset mittaukset.

Valaistuslaskentaohjelmat ovat tietysti noiden aikojen jälkeen kehittyneet huimasti tietotekniikan kehityksen myötä. Tänä päivänä tulosteet ovat 3D:n ansiosta äärettömän selkeitä ja havainnollisia ja ovat näin ollen verraton apu kun ns. myydään luxeja lattialle.

Tänä päivänä ihmiset ovat yhä huolestuneempia hiilijalanjäljestä sekä ilmastonmuutoksesta ja yritykset pyrkivät suunnittelemaan yhä energiatehokkaampia ja elinkaarikustannuksiltaan edullisempia, pitkäikäisiä tuotteita ja ratkaisuita. I-Valolle tämä on ollut tuotesuunnittelun lähtökohtana jo yrityksen perustamisesta lähtien. Jo 80-luvun valaisinkuvastoissa esitettiin energiansäästölaskelmia ja vertailuja mm. suodattimella varustettujen I-Valon valaisinten ja markkinoilla olevien halvempien avonaisten valaisinten välillä. I-Valon valaisimet tulevat elinkaarikustannuksiltaan usein merkittävästi halvemmaksi verrattuna ostohinnaltaan halvempien kilpailijoiden tuotteisiin.

Samat arvot ja periaatteet ovat osana I-Valon toimintaperiaatteita tänäkin päivänä. Ledimurros on tuonut mukanaan huimia energiansäästömahdollisuuksia ja I-Valo tekee tinkimättömästi työtä laadukkaiden, myös teollisuudessa toimivien lediratkaisujen kehittämiseksi.